La Paz oli hengastyttava kaupunki. Kaupunki on laaksossa, mutta 3660 metrissa, laakson rinteet on rakennettu tayteen taloja ja horisontissa haamottavat vuoret. (pahoitteluni, en loyda tasta koneelta pisteita aakkosten paalle) Korkeudesta, kiipeilevista kaduista ja huonosta ilman laadusta johtuen tunsin oloni aika vasyneeksi. Kiertelin raukeana katuja, ihmettelin "Noitamarkkinoiden" tarjontaa - taalla on mahdollista loytaa mm. yrtteja joka lahtoon, Pachamamalle uhrattavia makeisten nakoisia muovipaloja, "kuivattuja" alpakan paita, muistoesineita eri jumalista ja tietenkin variaatio erilaisia koka-tuotteita.
Kavin valtion taidemuseossa ja nykytaiteen museossa. Valtion taidemuseo esitteli lahinna Perun virreinaton ajan taidetta, jossa esiintyivat renesanssin, barokin ja uusklassismin aikakaudet: tyot, jotka kasittelivat kirkon ja paikallisten uskomusten ja jumalien vuoropuhelua, jotka pohtivat moraalia liittyen kaannytystyohon ja pakanuuteen. Lahempana nykypaivaa nakyi pohdinta alkuperaisvaeston roolista osana kansallista identiteettia. Vaihtuvissa nayttelyissa oli bolivialaisen taiteilijan Oscar Pantojan retrospektiivi, esitellen taiteilijan toita vuosien varrelta. Pantoja on yksi tunnetuimmista bolivialaisista kuvataiteilijoista. Nykytaiteen museosta mieleen jai Eusebio Choquen tyot unohdetuista maanviljelijoista, ihmisista joita pukivat ponchot, mutta joilta puuttuivat kasvot. Molemmat rakennukset olivat upeita ja historiallisia. Taynna pylvaita, korkeita huoneita ja joissain osin ilmetta kohensi korkea lasikatto.
Toisena La Pazin paivana lahdin Tiwuanakoon, joka vie vierailijansa aikamatkalle pre-inka/ajalle 1500 eKr. - 1200 jKr. Historiallisessa seremoniapaikassa asui parhaillaan 20 000 ihmista, jotka palvoivat aurinkoa, kuuta, puumia, laamoja jne. mutta erityinen merkitys oli auringolla. Yha tana paivana ayumarat keraantyvat 21.6. Tiwuanakoon tuntemaan auringon energian jalkojensa alla ja toivomaan sen loputonta, ehtymatonta virtaa. Suurin osa alueen rakenteista on ajalta 300 - 700 jKr. Keramiikka-esineet ovat yksi parhaiten sailyneista. Ja niissa toistuivat kolme varia - punainen, valkoinen ja musta, jotka symboloivat pyhaa kolminaisuutta: taivasta, maata ja maanalaista maailmaa, jotka muodostavat tiwuanakojen, nykyisten ayumarojen maailmojen ulottuvuudet. Ohitin myos auringon, kuun ja puuman portit. Ohitin hallitsijoiden, pappien ja viisaiden miesten patsaat. He muodostivat yhteison ylaluokan, jonka status ei ollut periytyvaa vaan ylaluokkaiset valittiin lapsista, joiden kallo sittemmin muokattiin pitkulaiseksi. Tiwuanakot olivat yksiavioisia ja tavoitteena oli, etta perheeseen syntyi viisi lasta, viiden vuoden valein. Syntyvyytta saannosteltiin nokkosuutteella (!).
Samojen tiwuanakojen tai ayumarojen jaljilla jatkoin keskiviikkona, kun vierailin Isla del Solilla, Titicaca-jarvella. Saari on auringon syntymapaikka, auringon saari, ja sen kylla tunsi poltteena iholla ja saihkeena silmissa. Kavelin polkuja, joita on kavelty tuhansia vuosia. Katselin uskomattomia maisemia, korkealle kohoavia vuoria ja ihmettelin, miten pilvet tuntuivat pian koskettavan paalakea. Kaukana merenpinnasta ilma ohenee, ja sen myos tunsimme, kun teimme parin tunnin vaelluksen saaren pohjoisosasta etelaan. Onneksi matkaseurueesta loytyi kokalehtia pureskeltavaksi, tuntui, etta niista oikeasti oli hyotya.
Olin kaksi yota Titicaca-jarven rannalla, Copacabanassa. Mukava, rauhallinen pikkukyla. Torstaina lahdin tanne pieneen vihreaan paratiisiin, Coroicoon. Tama on niin kutsuttua Yungas-aluetta. Kaunista vihreaa, vehreaa. Taalla Andit tavoittavat Amazonin, ja ilma on todella kostean lammin. Olen vain tuijotellut vuoria parvekkeelta pari paivaa ja ihmetellyt lintujen ja perhosten elamaa, ja loytanyt chilelaisesta kirjailijasta Jose Donososta uuden ystavani. Huomenna lahden kohti Cochabambaa, mista toivon Soadin lisaksi loytavani paremman nettiyhteyden.
Samojen tiwuanakojen tai ayumarojen jaljilla jatkoin keskiviikkona, kun vierailin Isla del Solilla, Titicaca-jarvella. Saari on auringon syntymapaikka, auringon saari, ja sen kylla tunsi poltteena iholla ja saihkeena silmissa. Kavelin polkuja, joita on kavelty tuhansia vuosia. Katselin uskomattomia maisemia, korkealle kohoavia vuoria ja ihmettelin, miten pilvet tuntuivat pian koskettavan paalakea. Kaukana merenpinnasta ilma ohenee, ja sen myos tunsimme, kun teimme parin tunnin vaelluksen saaren pohjoisosasta etelaan. Onneksi matkaseurueesta loytyi kokalehtia pureskeltavaksi, tuntui, etta niista oikeasti oli hyotya.
Olin kaksi yota Titicaca-jarven rannalla, Copacabanassa. Mukava, rauhallinen pikkukyla. Torstaina lahdin tanne pieneen vihreaan paratiisiin, Coroicoon. Tama on niin kutsuttua Yungas-aluetta. Kaunista vihreaa, vehreaa. Taalla Andit tavoittavat Amazonin, ja ilma on todella kostean lammin. Olen vain tuijotellut vuoria parvekkeelta pari paivaa ja ihmetellyt lintujen ja perhosten elamaa, ja loytanyt chilelaisesta kirjailijasta Jose Donososta uuden ystavani. Huomenna lahden kohti Cochabambaa, mista toivon Soadin lisaksi loytavani paremman nettiyhteyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti