24. kesäkuuta, talvipäivänseisauksen aikaan, Mapuchet juhlivat uutta vuotta, uuden elämän sykliä. Maan ja auringon lisäksi, kunnioitetaan kuuta, jolle nähtiin kuuluvan kiitos tämän vuodenajan muutoksesta. Osallistuin seremoniaan, joka järjestettiin yliopistolla. Talveen siirryttäessä, päivä oli harmaa ja pilvinen. Treilet (linnut) kaartelivat nurmikentän yläpuolella. Miehet pelasivat palín-peliä, osalla mantat (ponchot) päällä. Palinia pelataan puukepeillä (wiño) ja pallolla, joka on tehty puusta (pali) tai nahasta (fungul), jonka täytteenä on villaa. Pikaisella silmäyksellä peli muistuttaa vähän tossupalloa: kaksi maalia ja kaksi joukkuetta, nurmikenttä ja juoksua päästä päähän.
Seremonia alkoi kultrunin rummutuksella. Kultrun-rumpu, universumin puolikas, on jaettu neljään osaan, joista jokainen edustaa yhtä jumalallista voimaa: vettä, ilmaa, tulta ja maata. Nämä neljä elementtiä näkyvät ihmisissä seuraavasti: iäkäs mies edustaa vettä, joka organisoi elämää maan päällä. Elmenttinä vesi tuo terveyttä. Nuori nainen on ilma, ja tuo elämän maan päälle. Tuli puolestaan edustaa nuorta miestä ja voimaa, elämää itsessään, ja toimii yhteisön organisoijana maan päällä. Jokaisessa talossa pitäisi olla aina myös tulisija sytytettynä. Maasta kuvastuu puolestaan iäkäs nainen, ja maan voima. Se kuvaa elämän materiaalista puolta ja paikkaa, joka luo jatkuvuutta.
Nurmikentällä oli kuivuneita puita pystyssä, yhteen sidottuina. Luulisin, että ne on jätetty siihen vuosi sitten. Ensin puut irrotettiin toisistaan ja maasta, jonka jälkeen lähdimme kävelemään ympyrää ja puut jätettiin kentän laidalle. Värikkääseen huiviin ja hopeakoruihin puettu nuori nainen rummutti kultrunia ja joukossa oli miehiä, jotka soittivat erilaisia puhalinsoittimia, jotka oli tehty puusta ja esimerkiksi lehmän sarvesta. Kiersimme kuivuneet canelot (mapuchejen pyhä puu) noin neljä kertaa, jonka jälkeen polvistuimme ja yksi osallistujista kaatoi vettä maahan canelo-puun lehteä pitkin ja esitti sarjan kiitoksia ja rukouksia. Kaikki tämä tapahtui hiljaa ja mapudunguniksi.
Seuraavaksi istutettiin uudet puut, jonka jälkeen kävely jatkui. Soittimista lähti kumea sointi, erilainen mitä olen koskaan kuullut. Rytmi hakkaa yhä päässäni. Kävelyn jälkeen suoritettiin taas sarja siunauksia, polviltaan ja seisten. Uusien puiden juurille jätettiin mudaj-juomaa, ”paahdettuja jauhoja” (harina tostada), vehnänalkioita. Lopuksi nuoret miehet tanssivat vielä Choique purrun-tanssia. Tanssi muistuttaa ñandu-linnun askellusta, ja se on ylistystanssi luonnolle. Tanssijoilla oli iso huivi harteilla, kuin linnuilla siivet. Askellus oli pientä, hakkaavaa, kasvot pääosin maahan suunnattuina ja monotonisella liikkeellä oli rauhoittava, hypnoottinen vaikutus. Ehkä joku on tanssinut joskus itsensä transsiin. Miesten tanssiessa osa naisista lauloi, kultrun ja puhalinsoittimet soivat.
Ilahduttavaa oli havaita, että osallistujat olivat nuoria ja että he todella elivät rituaalissa, eivät vain esittäneet sitä. Mukana oli arvokkuutta ja kunnioitusta, taitoja, jotka on opittu perheissä, ei kulttuuria ylläpitävissä instituutioissa. Kaikki oli hyvin luonnollista ja ilmapiiri ystävällinen. Tunsimme olevamme tervetulleita ja yhtälailla oikeutettuja juhlaan.
Tästä alkaa myös vuoden kylmin ja sateisin kausi. Vesi nähdään puhdistavana elementtinä – sateet vievät mukanaan huonot energiat ja puhdistavat maan, jolle tämäkin juhla on omistettu. Sateen jumala Ngenechén ja henki Ngenko, valmistavat uuteen aikaan, satoon ja sykliin. Tämä kaikki on myös yhteydessä aurinkoon, ja sen maskuliiniseen energiaan, maan feminiinisen energian rinnalla. Mapuchejen maailmankatsomuksen mukaan aika on syklistä – vanha aika ei jää taa vaan uudistuu. Tuleva voi olla takana ja mennyt edessä, aika ei liiku vain yhteen suuntaan vaan menneen ja tulevan välissä, ja kaikki on yhteydessä toisiinsa.
Lyhyt kuvaus espanjaksi:
