Viikko vierähti taas. Blogipäivitykset ovat olleet ihan jäissä. Jotenkin on viime aikoina tuntunut, että pää on ihan tyhjä, eikä mitään kummallista ole tapahtunut vaikka samalla tapahtuu koko ajan. Elämä on asettunut uomiinsa täällä, ja tavallaan mukana seuraa tunne, että tämä kaupunki on jo nähty. Temuco ei ole kaupunkina mitenkään ihmeellinen, pääväri on kuitenkin harmaa, keskusta tunnollisesti kaavoitettu ja autoilijan etu menee jalankulkijan edelle. Kauniita, värikkäitä, yllättäviäkin yksityiskohtia kuitenkin aina löytyy, kun osaa katsoa oikein. Ja on aivan upeaa, kuinka kevät tekee täällä tuloaan kaikkine väreineen. Puut puhkeavat kukkaan, ja niitä kukkia on vaikka millaisia!
Olin viime viikolla kaksi päivää museokaupassa töissä. Se oli mukavaa vaihtelua. Olen kaupassa nyt aina tiistaisin, ja sitten joitain lauantaita. Kaupassa myydään CholCholin tuotteita - eli lähinnä neulottuja ja kudottuja käsitöitä, sekä lisäksi seudun käsityöläisten koruja, "pajutöitä", erilaisia koriste-esineitä ja ruokia. Lisäksi on kirjoja mapucheista, chileläisestä kulttuurista ja mikä parasta - lastenkirjoja mapudunguniksi, joissa on sitten käännös myös espanjaan, joissain myös englantiin. Voisinpa kääntää ne myös suomeksi! Kirjat ovat täällä suhteessa kalliita, ja niitä ei oikein näy missään. Ja näistä kirjoista vain harva todennäköisesti saavuttaa chileläisyleisön. Se on tosi harmi! Kaipaan isoja, kattavia kirjakauppoja! Onneksi myös ostin Santiagosta kirjallisuutta: 7 mapuchenaisen runokokoelman, mapucheja antropologisesta ja kirjallisuustieteen näkökulmasta, yhden kirjan mapuchejen taiteesta sekä artikkelikokoelman historiasta - "ikuisesta taistelusta". Muutama kirjoista on tosin kirjoitettu Argentiinassa, mutta yhtymäkohtia Argentiinan ja Chilen mapuchejen välillä on paljon.
Torstaina olin yliopistolla "taiteiden ja muotoilun" tiedekunnassa seminaarissa, jossa keskusteltiin mapuche-käsityöläisten mahdollisuuksista alueella. Seminaarissa oli ihmisiä, jotka olivat itse käsityöläisiä tai työskentelivät käsityöläisten kanssa. Pohdittiin, kuinka verkostoitua, kuinka yksittäiset ihmiset pääsevät alkuun työssään, miten kehittää uusia tapoja toimia ja soveltaa käsityöperinnettä. Ongelmana ovat tietenkin raha ja toisaalta myös käsityöperinteen arvostus: kuinka saada ihmiset ostamaan paikallisten käsityöläisten tuotteita, ymmärtämään perinteiden arvo ja yleisesti, arvostamaan mapuche-kulttuuria. Harvat chileläiset tuntuvat olevan todella ylpeitä alkuperäisväestöstään. Heille mapuchet ovat ennemminkin taakka, laiska ja barbaari kansanosa, joka ei ole osa "todellista Chileä". Mapuchet mellakoivat ja juovat liikaa. Mapucheilla on oikeuksia, joita ei muilla ole - kuten ilmainen koulutus. Ja kaiken lisäksi he vaativat maata, jonka he väittävät kuuluvan itselleen. Ilmaiseksi. Kaiken tämän takana on joukko tulkintoja, kertojan näkökulmasta riippuen. Mutta joka tapauksessa, jäin pohtimaan, mikä se todellinen Chile on? Ketä siihen kuuluu? Kuka on paljasjalkainen, kuka muualta tullut? Ja miten tämän erotat, todistat, kategorisoit?
Tulee mieleen Pablo Nerudan lause: "Porqué anduvimos tanto tiempo creciendo para separarnos?" (Miksi kuljimme tämän ajan, kasvaaksemme erilleen toisistamme?)
Täällä hospedajessa Maggi pitää meistä hyvää huolta. Meitä suomalaistyttöjä on täällä nyt kolme. Laura ja Siina työskentelevät samassa lehdessä - ja tekevät muuten pitkää päivää! Chileläinen toimituskulttuuri tarkoittaa, että tehdään töitä 12 päivää putkeen, jonka jälkeen on viikonloppu vapaata. Ja työpäivät on vähintään 10-tuntisia. Huhhuh! Vaikka toisaalta, töissä vietetty aika ei tarkoita samaa kuin tehokkuus, eli samat asiat olisi mahdollista tehdä huomattavasti lyhyemmässä ajassa ja vastapainoksi voisi rentoutua ja viettää aikaa myös konttorin ulkopuolella. Itselläni taas on todella rentoa. On jotenkin outoa työskennellä näin stressittömästi. Ei kyllä haittaa yhtään. Järjestössä on hyvä ja avoin työskentelykulttuuri. Saan tehdä todella töitä, jotka koen itse tärkeäksi ja tehdä tutkimuksesta näköiseni. Tosin pitäen mielessäni sen, että työni hyödyttää jollain tapaa sitten myös järjestöä. Uskon, että evaluaationi jälkeen, heillä on yksi paperi enemmän, jolla hakea rahoitusta. Ja pitkällä tähtäimellä, haluan kertoa mapuchejen tarinan näiden kankaiden kautta: avata ne kulttuuriset, sosiaaliset, taloudelliset ja maailmankatsomukselliset nidokset, jotka käsityöperinteen takaa avautuvat. Ja tämä tarina avautuu erityisesti naisten kertomana. On hienoa nähdä, kuinka myös näiden naisten oma itsearvostus kasvaa ja kuinka he arvostavat omaa perinnettään entistä enemmän ja ovat kiinnostuneita välittämään tietoa myös jälkipolville. Syrjinnän ja halveksunnan aika on historiassa kuitenkin pitkä, ja jatkuu ikävä kyllä edelleen. Alueella on onneksi kuitenkin projekteja, jotka pyrkivät kehittämään chileläisten ja mapuchejen välistä dialogia, lisäämään tietoisuutta historiasta ja kulttuurista, tavasta ajatella myös toisin. Aika näyttää, miten tässä tullaan onnistumaan, kuinka pitkälle perinteet kantavat.
Perjantaina käytiin muuten tutustumassa paikalliseen yöelämään Siinan ja Lauran toimittajakollegoiden kanssa. Maisteltiin piscolaa ja tanssittiin reggaetonia, ja hauskaa oli! Täällä tosin baareihin lähdetään yleensä vasta puolenyön jälkeen, ja ihan ei pystynyt olemaan skarpeimmassa terässä pitkän työviikon jälkeen. Baarissa oli myös joku paikallinen laulaja, joka lauloi covereita espanjaksi ja englanniksi - ja kierteli laulattamassa myös asiakkaita. Ihan mielenkiintoista...
Tänään lähdetään Lauran kanssa kipuamaan Cerro Ñielolille, jonka pitäisi olla kaupungin vihreä keidas. Ihanaa päästä luontoon! Hasta pronto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti