Ensimmäinen viikko on vierähtänyt. Vauhdilla! Olen aika lailla soljahtanut mukaan paikalliseen elämänmenoon, ja rytmiin. Elämä Suomessa, Pohjolassa, tuntuu kaukaiselta. Se on kyllä todella niin toisella puolella maapalloa, mutta ihan yhtä lailla: jalat maassa, pää pilvissä. Täällä on kylmä. Siis KYLMÄ - joka tuntuu luissa ja ytimessä! Ja kun ulkona on kylmä, sisällä on kylmä. Uuni puhaltaa vähän lämpöä, mutta sekin on käytävällä. Mutta onnellinen minä. Töissä on lämmin. Siellä on aina vastassa lämmin hymy ja lämmin tupa. Don ja Doña Adilio, jotka isännöivät Chol-cholin asemapaikkaa, pitävät hyvää huolta meistä.
Nyt on perjantai ja sataa. Siis SATAA! Ja täällä voi sataa monta päivää putkeen. Vaikka viikon, taukoamatta. Ja kun sataa, tuulee. Sateenvarjo tuntuu aika naurettavalta kapistukselta. Meinasin tehdä monet "maijapoppaset" tänään kadulla ja lähteä pohjoistuulen mukana lentoon. Huiiiiiiii! Paras on vain nostaa kaulukset pystyyn, laittaa niska kumaraan, katse tiivisti katuun ja uhmata luonnonvoimia. Ja yöllä on siis vielä kylmä. Nukun täysissä pukeissa: housut, villasukat, (villa)paita, fleece, muutamana yönä on ollu myös lapaset. Ja peitto vedetään korviin asti, käperrytään kerälle, jähmetytään. Aamulla lasken kymmeneen ennen kuin hievahdankaan. Sitten vedän syvään henkeä, säntään ulos sängystä, puen lisää vaatetta päälle, käyn ehkä vessassa, riennän keittiöön ja nautin aamukahvini, pikakahvina. Niin ne päivät täällä alkaa. Kohmeessa. Kaukana Suomen tiivistetyt lämpöpesät. Mutta näin sitä joutuu karaistumaan tämäkin vilukissa. Tulee vähän mieleen Belgian ajat, ai-jai-jai... Tämä on siitä kyllä ehkä vielä potenssiin jotain.
Aamut ovat tätä sateista perjantaita lukuunottamatta olleet kauniita. Ihana kirpeä ilma, valo ja huurteiset maat. Astmaatikolle ei ehkä mikään unelma; kirpeydestä huolimatta ilma on usein uunilämmityksestä johtuen paksu mutta ohut, savunmakuinen. Keuhkot tuntuvat täyttävän vain puolilleen. On kuitenkin ihanaa hypätä aamulla bussiin, hyvästellä Temucon kiireiset kadut ja ottaa suunta kohti "campoa" - maaseutua. 20 minuuttia ajatusten ja maisemien virtaa, ja pinnistelen, että muistaisin missä kohtaa jäädä pois. Ja saavun perille, keskelle peltojen, metsien, "keskelle ei mitään".
Töissä ensimmäinen viikko on mennyt orientoituessa. Olen oikeastaan vain ihmetellyt ja tutustunut ihmisiin. Tämän viikonlopun käytän kirjoitushommiin: on aika tehdä suunnitelma mitä haluan töissä tehdä, miten ja millä aikataululla. Saan paljon vapautta ja on oikeastaan vain omasta luovuudesta ja kiinnostuksista kiinni, mihin haluan energiani kohdistaa Luultavasti teen pienen evaluaation perinteiden siirtymisestä Mapuche-yhteisössä: kontekstissa käsityöt ja Chol-chol. Lisäksi jos vain mahdollista, järjestämme työpajan perinnesymboliikasta Mapuche-naisille ja lapsille. Kankaat ovat symbolien maailma, täynnä mytologiaa ja olennaista on, että myös Mapuche-naiset tietävät, mitä symboleita ja tekniikoita työssään käyttävät. Se ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi alla olevaa kaikkein arvostetuinta asustetta, Manta Cacique'a, osaa valmistaa vain pieni osa kutojista. Siihen on ihan omat tekniikat ja systeemit, mistä voin kertoa lisää myöhemmin. (Siis nimenomaan minä käsityön ihmelapsi.)
Kankaita:
Ruana:
Tänään, sateisena perjantaina (kuinkas muutenkaan), saimme vieraaksi amerikanserkkuja. He edustivat kahta reilunkaupan järjestöä, esittelivät toimintaansa, hakivat kontakteja. Ei ole ehkä paras aika reiluillekaan markkinoille, mutta tulevaisuus on toivottavasti valoisampi. Siihen ainakin kovasti uskotaan. Itse käsityöläisen saama summa on joka tapauksessa minimaalinen, ja Chilessä elämä ei ole mitenkään satumaisen halpaa, vaikka keskipalkka on kuulemani mukaan vain noin 250.000 pesoa, eli noin 32o euroa.
Oli hektinen, mielenkiintoinen päivä. Sain ensikosketuksen sympaattisiin, rohkeisiin Mapuche-naisiin, joiden kanssa tulen varmasti tekemään yhteistyötä myöhemminkin. Mukana oli siis myös eri käsityöyhdistysten jäseniä. Don ja doña Adilio valmistivat meille herkkusuille ihanan lounaan, jota nautimme alla olevassa kuvassa. Oikealla puolellani on Pamela, joka oli ennen Chol-cholin johtaja ja vasemmalla puolella Marta, joka on yksi Ñimi Kafe Pu Domo-järjestön edustajista.
Kello alkaa lähentyä puolta yötä. Täällä muuten nukuttaa erinomaisesti! 9h menee kevyesti - kylmästä ilmanalastako johtuu? Lamppu surisee vähän kummallisesti. Täällä on muuten energialamput joka paikassa. Paitsi nyt tossa kyseisessä halogeeni(?) valaisimessa, joka hehkuu katonrajassa. Odotan rauhallista, inspiroitunutta, ehkä poutaistakin viikonloppua. Vähän kahvittelua, kirjoittelua. Mutta nyt univarustus esille ja unille.
Nyt on perjantai ja sataa. Siis SATAA! Ja täällä voi sataa monta päivää putkeen. Vaikka viikon, taukoamatta. Ja kun sataa, tuulee. Sateenvarjo tuntuu aika naurettavalta kapistukselta. Meinasin tehdä monet "maijapoppaset" tänään kadulla ja lähteä pohjoistuulen mukana lentoon. Huiiiiiiii! Paras on vain nostaa kaulukset pystyyn, laittaa niska kumaraan, katse tiivisti katuun ja uhmata luonnonvoimia. Ja yöllä on siis vielä kylmä. Nukun täysissä pukeissa: housut, villasukat, (villa)paita, fleece, muutamana yönä on ollu myös lapaset. Ja peitto vedetään korviin asti, käperrytään kerälle, jähmetytään. Aamulla lasken kymmeneen ennen kuin hievahdankaan. Sitten vedän syvään henkeä, säntään ulos sängystä, puen lisää vaatetta päälle, käyn ehkä vessassa, riennän keittiöön ja nautin aamukahvini, pikakahvina. Niin ne päivät täällä alkaa. Kohmeessa. Kaukana Suomen tiivistetyt lämpöpesät. Mutta näin sitä joutuu karaistumaan tämäkin vilukissa. Tulee vähän mieleen Belgian ajat, ai-jai-jai... Tämä on siitä kyllä ehkä vielä potenssiin jotain.
Aamut ovat tätä sateista perjantaita lukuunottamatta olleet kauniita. Ihana kirpeä ilma, valo ja huurteiset maat. Astmaatikolle ei ehkä mikään unelma; kirpeydestä huolimatta ilma on usein uunilämmityksestä johtuen paksu mutta ohut, savunmakuinen. Keuhkot tuntuvat täyttävän vain puolilleen. On kuitenkin ihanaa hypätä aamulla bussiin, hyvästellä Temucon kiireiset kadut ja ottaa suunta kohti "campoa" - maaseutua. 20 minuuttia ajatusten ja maisemien virtaa, ja pinnistelen, että muistaisin missä kohtaa jäädä pois. Ja saavun perille, keskelle peltojen, metsien, "keskelle ei mitään".Töissä ensimmäinen viikko on mennyt orientoituessa. Olen oikeastaan vain ihmetellyt ja tutustunut ihmisiin. Tämän viikonlopun käytän kirjoitushommiin: on aika tehdä suunnitelma mitä haluan töissä tehdä, miten ja millä aikataululla. Saan paljon vapautta ja on oikeastaan vain omasta luovuudesta ja kiinnostuksista kiinni, mihin haluan energiani kohdistaa Luultavasti teen pienen evaluaation perinteiden siirtymisestä Mapuche-yhteisössä: kontekstissa käsityöt ja Chol-chol. Lisäksi jos vain mahdollista, järjestämme työpajan perinnesymboliikasta Mapuche-naisille ja lapsille. Kankaat ovat symbolien maailma, täynnä mytologiaa ja olennaista on, että myös Mapuche-naiset tietävät, mitä symboleita ja tekniikoita työssään käyttävät. Se ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi alla olevaa kaikkein arvostetuinta asustetta, Manta Cacique'a, osaa valmistaa vain pieni osa kutojista. Siihen on ihan omat tekniikat ja systeemit, mistä voin kertoa lisää myöhemmin. (Siis nimenomaan minä käsityön ihmelapsi.)
Kankaita:
Ruana:
Tänään, sateisena perjantaina (kuinkas muutenkaan), saimme vieraaksi amerikanserkkuja. He edustivat kahta reilunkaupan järjestöä, esittelivät toimintaansa, hakivat kontakteja. Ei ole ehkä paras aika reiluillekaan markkinoille, mutta tulevaisuus on toivottavasti valoisampi. Siihen ainakin kovasti uskotaan. Itse käsityöläisen saama summa on joka tapauksessa minimaalinen, ja Chilessä elämä ei ole mitenkään satumaisen halpaa, vaikka keskipalkka on kuulemani mukaan vain noin 250.000 pesoa, eli noin 32o euroa.
Oli hektinen, mielenkiintoinen päivä. Sain ensikosketuksen sympaattisiin, rohkeisiin Mapuche-naisiin, joiden kanssa tulen varmasti tekemään yhteistyötä myöhemminkin. Mukana oli siis myös eri käsityöyhdistysten jäseniä. Don ja doña Adilio valmistivat meille herkkusuille ihanan lounaan, jota nautimme alla olevassa kuvassa. Oikealla puolellani on Pamela, joka oli ennen Chol-cholin johtaja ja vasemmalla puolella Marta, joka on yksi Ñimi Kafe Pu Domo-järjestön edustajista.
Kello alkaa lähentyä puolta yötä. Täällä muuten nukuttaa erinomaisesti! 9h menee kevyesti - kylmästä ilmanalastako johtuu? Lamppu surisee vähän kummallisesti. Täällä on muuten energialamput joka paikassa. Paitsi nyt tossa kyseisessä halogeeni(?) valaisimessa, joka hehkuu katonrajassa. Odotan rauhallista, inspiroitunutta, ehkä poutaistakin viikonloppua. Vähän kahvittelua, kirjoittelua. Mutta nyt univarustus esille ja unille................zzzzzzzzzzzzzzzz...............
Hei ihanainen! Kyllä se lämpö sinne leviää, sitten kun meillä alkaa täällä parhaat kuukaudet ; )ei voi muuta todeta kuin nauti! nimimerkillä ikuinen kaukokaipuu...
VastaaPoista